KITISENRANNAN KOULUN SIVUT

PÄÄSIVU

KATSOTUT ELOKUVAT

OMAT

ELOKUVAT

KANSAINVÄLISET

PROJEKTIT

OPETTAJIEN KOULUTUS

LINKIT

 

OMAT ELOKUVAT

PÄÄSIVU

 

 

ELOKUVATYÖPAJA

Elokuvatyöpajalaiset ovat tutustuneet elokuvan maailmaan syksystä 2006 lähtien. Elokuvien tekemiseen on perehdytty katsomisen ja tekemisen kautta.

Kameraharjoitusten ja tekniikkaan tutustumisen jälkeen onnistuvat jo omat kameraleikkauksella tehtävät lyhyet elokuvat. Niiden avulla harjoitellaan tarinankerrontaa, ennakkosuunnittelua, käsikirjoittamista sekä kuvallista ilmaisua. Oppilaat ovat päässet myös tutustumaan videoeditointiin sekä animaation tekemiseen.