PÄÄSIVU      TOIMINTA      TAPAHTUMAT       OPPIMATERIAALI       GALLERIA      LINKIT       YHTEYSTIEDOT

 

 

23.06.08

Elävää Kuvaa -projekti aloittaa seitsemässä kunnassa

Sodankylän kunnan hallinnoima Elävää Kuvaa -projekti on saanut Lapin lääninhallituksen myöntämän ESR-rahoituksen. Rahoituksen avulla aloitetaan kattava opettajien elokuvakasvatuksen täydennyskoulutusprojekti seitsemässä Lapin kunnassa. Hankkeessa ovat mukana Sodankylän lisäksi Rovaniemi, Kittilä, Ranua, Savukoski, Salla ja Pelkosenniemi. Kuntien lisäksi mukana on Lapin yliopisto, jonka kanssa yhteistyössä koulutetaan opiskelijoita sekä kehitetään ja arvioidaan elokuvakasvatuksen pedagogisia menetelmiä.

 

 

20.05.08

Elävää Kuvaa -työpaja opettajille 9.-11.6.2008 Sodankylässä

Juuri ennen Sodankylän elokuvajuhlia järjestetään varhaiskasvatuksen, perusasteen sekä toisen asteen opettajille suunnattu elokuvakasvatuskoulutus. Ohjelmassa on luentoa, esimerkkejä liikkuvan kuvan käytöstä opetusvälineenä sekä kattava työpajaosuus.

 

Koulutukseen otetaan 20 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutus on osallistujille ilmainen.

 

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

Tommi Nevala, 040-7351163, tommi.nevala@sodankyla.fi

 

Lataa koulutusohjelma ja aikataulu

 

 

05.11.07

Menestyksekäs Sodankylän elokuvakasvatusprojekti päättyy

EU-rahoitteinen opettajien elokuvakasvatuksen täydennyskoulutus on jatkunut Sodankylässä yhtäjaksoisesti vuodesta 2004 alkaen. Toimintaa on hallinnoinut Sodankylän kunta ja projektiin on ollut palkattuna projektisihteeri. Projektin tavoitteena on ollut opettajien elokuvakulttuurin tietämyksen ja mediataitojen kehittäminen sekä liikkuvan kuvan käyttäminen opetuksen välineenä. Toiminnan aikana on järjestetty työpajoja, luentoja, seminaareja ja elokuvanäytöksiä. Lisäksi projektisihteeri on toiminut opettajien tukena opetustilanteessa antaen ohjausta ja konsultaatiota kuinka liikkuvaa kuvaa voidaan yhdistää kouluopetukseen. Toiminnan seurauksena elokuvakasvatus on levinnyt useiden sodankyläläisten koulujen ja päiväkotien ohjelmaan. Sodankyläläisten lasten ja nuorten tekemiä tuotoksia on esitetty mm. Sodankylän elokuvajuhlien, Tampereen kansainvälisen lyhytelokuvafestivaalin sekä Rovaniemen Arktista vimmaa elokuva- ja mediafestivaalin yhteydessä.
 

Projektin opetushenkilöstön koulutustapahtumat sekä toimintaan osallistuminen ovat olleet erittäin suosittuja. Ensimmäisessä vaiheessa (Elokuvakasvatus Sodankylässä -projekti) 1.6.2004 - 31.12.2006 projektin aloitti noin 250 henkilöä ja toisen vaiheen (Kamerakynä-projekti) 1.1.2007 - 31.10.2007 aloitti noin 80 henkilöä. Elokuvakasvatus Sodankylässä -projekti valittiin EU:n rakennerahastojen ohjelmakauden mallihankkeeksi.

 

Sodankylän elokuvakasvatustoiminta on saavuttanut alueellisen arvostuksen lisäksi myös kansallista ja kansainvälistä arvostusta. Projekti on järjestänyt koulutusta Lapin yliopiston mediakasvatuksen opiskelijoille sekä varhaiskasvatuksen, perus- ja toisen asteen opettajille eri paikkakunnilla. Tämän lisäksi projektin toimintaa on esitelty alan julkaisuissa kuten valtakunnallisessa mediakulttuuria käsittelevässä Peili-lehdessä sekä erilaisissa seminaareissa. Projekti on ollut osaltaan kehittämässä Sodankylän kansainvälistä koulujen elokuvakasvatustoimintaa. Yhteistyökumppaneita on yhdeksästä eri maasta, jonka seurauksena oppilaita on käynyt videotyöpajoissa Pohjois-Irlannissa ja Saksassa. Sodankylässä on vieraillut opettajia ja oppilaita Italiasta, Saksasta, Englannista, Puolasta ja Ranskasta.

 

Jatkossa elokuvakasvatustoimintaa on tarkoitus laajentaa yhä enemmän myös muualle Lappiin. Toiminnan pääalueina tulevat olemaan nuorten elokuvakasvatus ja työpajatoiminta, opettajien täydennyskoulutus ja koulujen elokuvakasvatus sekä esitystoiminta.

 

Sodankylän elokuvakasvatustoiminnan tuloksiin voi tutustua verkossa osoitteessa:

http://koulut.sodankyla.fi/elokuvakasvatus/


Lisätiedot:

Tommi Nevala

tommi.nevala@sodankyla.fi

040-7351163

http://koulut.sodankyla.fi/elokuvakasvatus

 

 

16.10.07

Sodankyläläisten lasten tekemiä elokuvia Arktista Vimmaa elokuva- ja mediafestivaalilla

Sodankyläläisten lasten ja nuorten tekemiä elokuvia nähdään Rovaniemellä järjestettävässä Arktista Vimmaa elokuva- ja mediafestivaalilla 26.-31.10.2007. Elokuvista järjestetään erikoisnäytös lauantaina 27.10. Koosteessa on elokuvia viideltä koululta ja yhdeltä päiväkodilta.

 

http://www.arktistavimmaa.org/2007/  

 

 

06.09.07

Klassikkoelokuvat koulussa

Sodankylän Kirkonkylän koulu (Kitisenranta, Jeesiönranta) on mukana opetusministeriön "Klassikkoelokuvat koulussa" projektissa. Projektin tarkoituksena on katsoa maailman parhaita elokuvia kouluajalla ja nostaa elokuvan arvostusta kouluopetuksessa muiden esittävän taiteen muotojen rinnalle. Katsottavien elokuvien joukossa on mm. Nuori kapinallinen, Pahan kosketus, Nykyaika, Laulavat sadepisarat ja La strada.

 

 

06.06.07

Oppilaiden elokuvat esillä elokuvajuhlilla

Sodankylän elokuvajuhlien yhteydessä Kitisenrannan koulun auditoriossa on nähtävissä Sodankylän koulujen elokuvakasvatustöitä. Koosteessa on lukuvuoden 2006-2007 aikana tehtyjä oppilastöitä. Tänä vuonna koosteeseen on valittu töitä eri elokuvan muodoista, mukana on dokumentti, esittelyvideo, animaatiota, näytelmäelokuvia sekä musiikkivideo. Tekijät ovat iältään 4-16 -vuotiaita. Osa heistä on tutustunut ensimmäistä kertaa elokuvien tekemiseen, osalla on jo muutaman vuoden kokemus.

 

Koosteessa nähdään seuraavat elokuvat:

 

Ismon autoajelu (animaatio)

Kadonneen hevosen arvoitus (animaatio)

Oravat (animaatio)

Mennään kotaan (animaatio)

Sammakkoprinsessa (fiktio)

Päivän hyvä työ (fiktio)

Helmi-Chicksit (musiikkivideo)

Postcard From Sodankylä (esittelyvideo)

Lupa ampua (dokumentti)

 

Elokuvakasvatusesitys järjestetään Kitisenrannan koulun auditoriossa torstaina, perjantaina ja lauantaina klo 12.00. Esityksen kesto 30 minuuttia. Elokuvat sopivat kaiken ikäisille.

 

 

24.05.07

Lyhytelokuvakurssi nuorille Sodankylässä

Sodankylässä järjestetään 9.-13.6.2007 lyhytelokuvakurssi 13-18-vuotiaille nuorille. Kuvan tanssi -työpajan aikana suunnitellaan ja toteutetaan oma lyhytelokuva 3-5 hengen pienryhmissä, jotka jaetaan ikäryhmittäin. Työpajassa työskennellään päivittäin klo 10-18 entisellä Lapin opistolla, Kansanopistontie 5.

Jos olet kiinnostunut videokuvaamisesta, editoimisesta, käsikirjoittamisesta tai kameran edessä esiintymisestä, ilmoittaudu pian ja varmista paikkasi!

 

Ilmoittautumiset 1.6. mennessä osoitteeseen kuvantanssi@gmail.com tai puhelimitse numeroon 040-7353740 (Anna Asplund).

 

 

08.05.07

Elokuvatyöpaja opettajille Sodankylässä

Sodankylän kunnan hallinnoima Kamerakynä-projekti järjestää kesällä 11.-13.6.2007 varhaiskasvatuksen, perusasteen sekä toisen asteen opettajille suunnatun Kamerakynä-työpajan Sodankylässä. Työpajaan osallistujat harjoittelevat videokuvauksen ja -editoinnin perusteita, käyttävät

videokameraa tiedon jakamisen ja havainnoinnin välineenä sekä saavat tietoa siitä, kuinka liikkuvaa kuvaa voidaan yhdistää eri oppiaineiden opetukseen. Työpajaan osallistuminen ei vaadi

aiempaa kokemusta videokameran käytöstä.

 

Koulutus järjestetään Kamerakynä-projektin tiloissa osoitteessa Kansanopistontie 5. Työpajan kesto on 20 tuntia. Työpaja järjestetään juuri ennen Sodankylän elokuvajuhlia. Koulutuksen yhteyteen järjestetään elokuvantekijävierailu. Koulutus on maksuton. Mukaan otetaan 20 henkilöä. Osallistujia valittaessa

opettajat, päiväkotien ohjaajat sekä muu opetushenkilöstö ovat etusijalla.

 

Kamerakynä-projekti on opettajien täydennyskoulutusta järjestävä hanke, jolle Lapin läänihallitus on myöntänyt ESR-rahoitusta. Hanketta tukevat lisäksi valtio ja Sodankylän kunta.

 

Ilmoittautumiset 1.6.2007 mennessä osoitteeseen tommi.nevala@sodankyla.fi tai puhelimella 040-7351163

 

 

08.05.07

Oppilaiden tekemiä elokuvia Sodankylän elokuvajuhlilla

Kamerakynä-projekti järjestää yhdessä Sodankylän elokuvajuhlien kanssa kolme elokuvakasvatusnäytöstä Sodankylän elokuvajuhlilla. Esitykset ovat to 14.6, pe 15.6. ja la 16.6. Kitisenrannan koulun auditoriossa.

 

Elokuvia voi toimittaa Kamerakynä-projektin projektisihteerille Tommi Nevalalle. Lista esitettävistä elokuvista ja esitysajankohdista julkaistaan kesäkuun alussa projektin kotisivustolla. 

 

 

07.05.07

Omat elokuvat -tapahtuma nuorten tekemille elokuville

Omat elokuvat -tapahtuma järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran. Tänä vuonna itse tehtyjä elokuvia esitetään perinteitä kunnioittaen kouluilla ja Veikkolassa viimeisen kouluviikon aikana.

 

Elokuva voi olla näytelty tarina, musavideo, sketsi, animaatio, skeittivideo, tallenne tai dokumentti jostain tapahtumasta tai henkilöstä, videotaideteos tms. Vain mielikuvitus on rajana.

 

Videoita otetaan vastaan MA 14.05.2007 klo 15.00 saakka. Kiikuta valmis työ (formaatit mielellään mini-dv tai dvd) nuorisotalo Veikkolaan. Esiraati valitsee esitettävät elokuvat. Omia elokuvia esitetään Veikkolassa ja Sodankylän eri kouluilla 28.-31.5.2007.

 

 

17.04.07

Mediakasvatusseminaari Sodankylässä

Sodankylässä järjestetään keskiviikkona 18.4. MISSÄ MENNÄÄN MEDIA? mediakasvatusseminaari. Tapahtuma järjestetään Sodankylän kunnantalon valtuustosalissa klo 9.00-14.30.

 

Seminaarin ovat puhujina Sodankylän mediakasvatusprojektien vetäjät, mediakasvatuksen kanssa työskennelleet opettajat sekä Lapin yliopiston mediakasvatuksen yliassistentti Miika Lehtonen ja Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskuksen tuottaja Ismo Kiesiläinen.

 

Semiaari on ilmainen ja kaikki mediakasvatuksesta kiinnostuneet ovat tervetulleita tapahtumaan.

 

Seminaarin ohjelma

 

 

19.03.07

Orajärven koululle menestystä Sykettä ja säpinää tv-mainoskisassa

Orajärven koulun oppilaiden tekemä video Pena Porkkanan uutisruutu pääsi loppukilpailuun Nuori Suomi ry:n ja MTV3:n järjestämässä Sykettä ja säpinää tv-mainoskilpailussa. Kilpailun tarkoituksena oli, että koululaiset tekisivät vauhdikkaita tv-mainoksia, jotka innostavat liikkumaan hiki pinnassa. Mainosehdotuksia saapui määräaikaan mennessä noin 100, joista MTV3 ja Nuori Suomi valitsivat 10 innostavinta mainosta loppukilpailuun.

 

Loppukilpailuun päässet videot

http://www.nuorisuomi.fi/mainoskisafinalistit2007

 

Yleisön suosikkia voi äänestää 25.3. saakka.

 

 

 

02.01.07

KAMERAKYNÄ-projekti alkaa - opettajien elokuvakasvatus levittäytyy koko Lappiin

Sodankylässä aloittaa toimintansa elokuvakasvatuksen täydennyskoulutusta tarjoava Kamerakynä-projekti. Projektin tavoitteena on kehittää opettajien valmiuksia käyttää liikkuvaa kuvaa opetusvälineenä. Toiminta suunnataan varhaiskasvatuksen, perusasteen sekä toisen asteen opettajille. Projekti on jatkoa Sodankylässä vuosina 2004-2006 toteutetulle Elokuvakasvatus Sodankylässä -projektille. Uuden projektin myötä elokuvakasvatuskoulutusta tarjotaan Lapin kuntien opettajille. Tarkoituksena on järjestää työpajoja ja luentoja eri paikkakunnilla sekä hyödyntää etäopetusvälineistöä koulutuksen järjestämisessä. Koulutukset ovat osallistujille ilmaisia.

 

Kamerakynä-projektin päämääränä on kehittää elokuvasta opetusväline eri aineiden opetukseen. Samalla tavoin kuin kynä, myös videokamera voi toimia tarkastelun ja havainnoinnin välineenä lähes kaikissa kouluaineissa. Lisäksi animaatiotekniikat ja videoeditointi laajentavat liikkuvan kuvan käyttömahdollisuuksia kouluopetuksessa entisestään. Projektin tuloksena koulut voivat edistää aikakaudelle ominaisten tieto- ja viestintätekniikan opetusvälineiden käyttöönottoa ja uusien opetusmenetelmien ja -suunnitelmien kehittämistä.

 

Kamerakynä-projekti aloittaa toimintansa vuoden alusta ja kestää lokakuun 2007 loppuun saakka. Lapin lääninhallitus on myöntänyt projektille ESR-rahoitusta.

 

 

02.01.07

Elokuvakasvatus Sodankylässä -projekti päättyy

Sodankylän kunnan hallinnoima Elokuvakasvatus Sodankylässä -projekti on päättänyt toimintansa 31.12.2006. Opettajien elokuvakasvatuksen täydennyskoulutusta vuosina 2004-2006 järjestänyt projekti saavutti sille asetetut tavoitteet. Yli 200 opetustyössä mukana olevaa henkilöä osallistui projektin järjestämiin koulutustapahtumiin, joita oli yhteensä yli 600 tuntia.

 

Osallistujat saivat kattavan kuvan elokuvakulttuurista ja sen ilmiöistä. Projektin koulutusohjelmassa vaihtelivat teoria ja käytäntö. Toisaalta keskityttiin välineen laitehallintataitoihin, tekniikkaan ja omien elokuvien tekemiseen. Toisaalta tarkastelussa olivat elokuvan historia, elokuva-analyysi sekä elokuvan eri muodot. Tavoitteena oli antaa elokuvasta monipuolinen kuva, missä nousisivat esille kulttuuristen asioiden lisäksi katsomiseen, tekemiseen ja opettamiseen liittyvät tekijät.

 

Kouluttajina ja luennoitsijoina toimivat eri ammattiryhmiä edustaneet kotimaiset elokuvantekijät sekä mm. Taideteollisen korkeakoulun, Turun yliopiston, Lapin yliopiston opettajia ja

valtakunnallisesti tunnustettujen mediakasvatusorganisaatioiden kouluttajia. Projektin rahoittajina toimivat Euroopan sosiaalirahasto, opetusministeriö sekä Sodankylän kunta.

 

Elokuvakasvatustoiminta jatkuu vuoden 2007 alusta uudella Kamerakynä-projektilla. Projektin tavoitteena on kehittää elokuvasta ja videosta opetusväline eri oppiaineiden opettamiseen.

 

 

 

02.11.06

Luosto-videon julkaisutilaisuus

Sodankylän ammatti-instituutin matkailuopiskelijat kuvasivat lukuvuoden 2005-2006 aikana Luoston historiaan ja matkailuun liittyvää videomateriaalia. Näiden kuvausten pohjalta on nyt koostettu DVD, joka julkaistaan Sodankylän ammatti-instituutin koulutusmessujen yhteydessä.

 

Luosto-videon julkaisutilaisuus keskiviikkona 8.11. klo 13.30, Sodankylän ammatti-instituutin Paarmaninsalissa.

 

 

 

01.11.06

Arktista Vimmaa -festivaalilla sodankyläläisten nuorten dokumenttielokuvia

Rovaniemellä järjestetyllä Arktista Vimmaa -festivaalilla oli esillä koululaisten tekemiä dokumenttielokuvia. Elokuvat tehtiin osana dokumenttityöpajoja, joita toteutettiin 5-6 viikon aikana Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen yksikön organisoimana yhdessä Sodankylän mediapajan (PICYBU-projekti) ja Elokuvakasvatus Sodankylässä -projektin kanssa.

 

Sodankylästä mukana olivat seuraavat elokuvat:

Näin tehtiin Agents (Lokan koulu)

Jääkö Jukka jäälle (Kitisenrannan koulu)

Lupa ampua (Jeesiönrannan koulu)

Pyssykylän Ville (Kitisenrannan koulu)

 

Rovaniemellä elokuvien ensi-illassa oli elokuvantekijöitä Kitisenrannan ja Jeesiönrannan kouluilta.

 

 

 

 

23.10.06

Kulttuuriviikolla 16mm-animaatioelokuvia Sodankylän kouluissa

Elokuvakasvatus Sodankylässä -projekti esittää 16mm-animaatioelokuvia Sodankylän kouluissa osana kunnan kulttuuriviikon ohjelmaa. Esityksiä on luvassa Kelujärven, Lokan, Sattasen, Vuotson ja Orajärven kouluilla. Elokuvina ovat Heikki Prepulan "Kolme pukkia", Katariina Lillqvistin "Kamarihaikara" sekä Mariko Härkösen ja Ismo Virtasen "Vauhtihirmut".

 

 

18.10.06

Elokuvakasvatus Sodankylässä -projekti opetusministeriön mallihanke ohjelmakaudella 2000-2006

Elokuvakasvatus Sodankylässä -projekti on valittu yhdeksi EU:n rakennerahastotoiminnan mallihankkeeksi ohjelmakaudella 2000-2006. Projektin toiminta ja tulokset ovat esillä opetusministeriön järjestämässä seminaarissa Luovuuden ja innovaatioiden silta rakennerahastojen uudelle ohjelmakaudelle 2007-2012. Seminaari järjestetään Helsingissä 18.-19.10.

 

 

 

29.09.2006

Sodankyläläisten oppilaiden tekemiä elokuvia Arktista Vimmaa -elokuvafestivaalilla Rovaniemellä

Jeesiönrannan, Kitisenrannan ja Lokan koulun oppilaita osallistuu elokuvaprojektiin, jonka aikana valmistetaan nuorten tekemiä dokumenttielokuvia. Projektin aikana oppilaat tutustuvat dokumenttielokuvan luonteeseen, tekevät kuvausharjoituksia sekä suunnittelevat ja toteuttavat oman elokuvan valitsemastaan aiheesta. Koulutuksen ohjaajat tulevat Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta. Oppilaiden elokuvat esitetään Arktista Vimmaa -festivaalilla Rovaniemellä maanantaina 30.10.

  

 

 

20.09.2006

Sodankylän elokuva- ja mediakasvatustoiminta vahvasti esillä Lapin lääninhallituksen järjestämässä seminaarissa Rovaniemellä

Rovaniemellä perjantaina 22.9. järjestettävässä mediakasvatusseminaarissa "Oppilas medioiden pyörteessä" esitellään monipuolisesti sodankyläläistä media- ja elokuvakasvatusosaamista. Puheenvuoron saavat Sodankylän mediatyöpajat, Elokuvakasvatus Sodankylässä -projekti sekä Kitisenrannan koulun elokuvakasvatus. Tilaisuudessa esitetään videonäytteitä oppilaiden tekemistä elokuvista sekä materiaalia opettajien täydennyskoulutuksesta.

 

Seminaarin ohjelmassa ovat lisäksi Anu Mustosen (Jyväskylän yliopisto), Miika Lehtosen (Lapin yliopisto) sekä Tuija Kautto-Seinäjokisen esitelmät (Lapin kulttuuriverkosto).

 

Seminaari pidetään Lapin yliopistolla (luentosali 2). Ohjelma alkaa klo 9.00.  

 

 

 

14.08.2006

Kitisenrannan koululle valtionavustusta kansainväliseen elokuvakasvatustoimintaan

Opetushallitus on myöntänyt Kitisenrannan koululle 4000 euron suuruisen avustuksen käytettäväksi kansainväliseen yhteistyöhön lukuvuodelle 2006-2007. Avustus käytetään "Exchange on the Cinema" elokuvakasvatushankkeeseen. Hankkeessa on mukana yhteistyökoulu Ranskasta.

 

 

 

24.07.2006

Elokuvakasvatusprojekti jatkuu vuoden 2006 loppuun

Opettajien täydennyskoulutusprojekti jatkuu myös syksyllä 2006. Projektin syksyn toiminnan tavoitteena on opettajien laitehallintaan liittyvien taitojen kertaaminen sekä syventää perustaidot osaavien opettajien taitoja ohjata elokuvakasvatusta. Lisäksi päämääränä on koota projektin aikana muodostunut oppimateriaali, koostaa uutta materiaalia sekä arvioida projektin vaikutuksia elokuvakasvatuksen opettamiseen ja opettajien työhön.

 

Koulutusta järjestetään mm. editointi- ja musiikkiohjelmien käytöstä. Pääpaino toiminnassa on kuitenkin oppimateriaalin koostamisessa ja projektin loppuraportoinnissa. Näiden lisäksi selvitetään elokuva- ja mediakasvatustoiminnan jatkomahdollisuuksia projektin jälkeen.

 

 

 

06.06.2006

MIDNIGHT SUN MEDIA -leiri Sodankylässä 14.-18.6.2006

MIDNIGHT SUN MEDIA -leiri on PICYBU-projektin järjestämä medialeiri kaikille videosta, elokuvasta, valokuvauksesta ja verkkohässäköinnistä kiinnostuneille 12-18 -vuotiaille nuorille.

 

PICYBU (Participation in Rural Communities by Young Broadband Users) on neljän maan (Ruotsi, Norja, Suomi ja Färsaaret) EU-rahoitteinen Interreg 111B Pohjoinen Periferia -yhteishanke.  Hankkeen tavoitteena on testata ja pilotoida, kuinka nuorten osallistumista voidaan edistää mediateknologisten sovellutusten ja välineiden avulla.

 

Leirin järjestelyistä vastaa PICYBU-projektin osahanke Sodankylän mediatyöpajat. Järjestelyissä ovat suuri apu olleet Sodankylän elokuvajuhlat ja Sodankylän ammatti-instituutti.

 

http://www.ammattiin.fi/sunmedia/

 

 

 

05.06.2006

Sodankyläläisten oppilaiden tekemiä elokuvia elokuvajuhlien yhteydessä

Sodankylän kunnan koulujen oppilaiden elokuvakasvatustöitä on mahdollista nähdä elokuvajuhlien yhteydessä. Kitisenrannan koulun auditoriossa esitetään torstaina 15.6. ja perjantaina 16.6. klo 16.30 animaatiokooste, joka sisältää elokuvia Kylälaakson päiväkodin sekä Kitisenrannan, Jeesiönrannan, Lokan, Vuotson ja Kelujärven koulujen oppilailta. Lauantaina 17.6. klo 13.00 esitetään fiktioelokuvien kooste, jonka tekijöinä ovat Vaalajärven, Kitisenrannan, Jeesiönrannan sekä Sodankylän lukion oppilaita.

 

Torstain ja perjantain esitykset soveltuvat alle kouluikäisille ja sitä vanhemmille, lauantain esitys soveltuu parhaiten kouluikäisille ja sitä vanhemmille. Elokuvaesitykset järjestää Elokuvakasvatus Sodankylässä -projekti yhteistyössä Sodankylän elokuvajuhlien kanssa.

 

Näytöksiin on vapaa pääsy.

 

 

ANIMAATIOKOOSTE (kesto 28 minuuttia)

 

Torstai 15.6. klo 16.30

Perjantai 16.6. klo 16.30

 

Elokuvat:

 

Kisu Pikkukuun Oma Elokuva (Kylälaakson päiväkoti)

Sirkus Salamanteri (Kitisenrannan koulu)

Pena Palomies Työssään (Kitisenrannan koulu)

Juustokuu ja Eläimet (Jeesiönrannan koulu)

Omena Putosi Puuhun (Lokan koulu)

Kesämökillä (Vuotson koulu)

Kadonneiden Kanojen Arvoitus (Kitisenrannan koulu)

Toivoton Ostos (Kelujärven koulu)

Romulus ja Remulus (Jeesiönrannan koulu)

Taistelu Tunturissa (Vuotson koulu)

Avaruusystävä (Lokan koulu)

 

 

 

FIKTIOKOOSTE (kesto 31 minuuttia)

 

Lauantai 17.6. klo 13.00

 

Elokuvat:

 

The Bommies - Rakkaus On Murhaa (Vaalajärven koulu)

Pelimies (Kitisenrannan koulu)

Viimeinen Taistelu (Sodankylän lukio)

Choose Your Deodorants Wisely (Kitisenrannan koulu / Comenius)

Pullopoika (Kitisenrannan koulu)

Nörtin Koulupäivä (Kitisenrannan koulu)

Häivy! (Jeesiönrannan koulu)

 

 

 

 

24.04.2006

Kitisenrannan koulu mukana kansainvälisessä elokuvakasvatustoiminnassa

Kitisenrannan koulu Sodankylästä saavutti kunniamaininnan opetushallituksen järjestämässä kansallisessa eTwinning-hankekilpailussa. Palkinnon ja kunniakirjan vastaanotti Porvoossa järjestetyssä tapahtumassa koulun opettaja Sari Nikula.

 

eTwinning-toiminta on suunnattu peruskouluille, lukioille sekä ammatilliseen peruskoulutukseen. Sen tarkoituksena on tehdä kahden eri Euroopan maassa olevan koulun yhteistyö mahdolliseksi tieto- ja viestintätekniikan työkaluja hyödyntäen. Kitisenrannan koulun eTwinning-hanke käsittelee elokuvakulttuuria ja yhteistyökouluna on lukuvuoden ajan ollut Edouard Herriotin koulu Ranskasta. Yhteistyö jatkuu myös seuraavan lukuvuoden. Kitisenrannan koulu on laajasti mukana kansainvälisessä elokuvakasvatustoiminnassa kolmella elokuvakasvatusaiheisella hankkeellaan. Koululla on yhteensä 30 yhteistyökumppania, joiden joukossa on kouluja, mediakeskuksia sekä elokuvafestivaaleja 10:stä eri Euroopan maasta.

 

Sodankylän koulujen elokuvakasvatustoiminta sai tunnustusta aiemmin tänä vuonna, kun Syväjärven koulu voitti valtakunnallisen sähköturvallisuuskilpailun videollaan ”Sähköä ilmassa”. Sodankylässä on meneillään ESR-rahoitteinen opettajien elokuvakasvatuksen täydennyskoulutushanke, jonka seurauksena opettajat harjaantuvat käyttämään elokuvaa opetusvälineenä. Tämän tuloksena useissa kunnan kouluissa tehdään oppilaiden omia elokuvia.

Lisätietoa Kitisenrannan koulun voitokkaasta eTwinning-hankkeesta koulun elokuvakasvatussivustolta

 

Tiedote: Sähköturvallisuuskilpailun palkitut (pdf)

 

Tiedote: eTwinning-kilpailun palkitut (pdf)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Juustokuu ja eläimet

 

Kadonneiden kanojen arvoitus

 

Kesämökillä